Ischgl 2014

Lauantai 25.1.

Matka sujui hienosti. Lentokoneessa ei vieressä istunut ketään, ja bussillakin päästiin liikkeelle aiemmin kuin aikataulun mukaan oli määrä. Ensimmäinen takapakki tuli vastaan vasta ruokailun yhteydessä: olin ajatellut syöväni edelliseltä reissulta kirkkaasti muistiin jäänyttä sianpotkaa, samassa ravintolassa kuin viimeksikin, mutta sitäpä ei enää ollutkaan tarjolla. Niin vahvasti olin kuitenkin ajatukseen kiinnittynyt, että söin sitten vastaavan annoksen toisessa ravintolassa. Annos kokonaisuudessaan ei ollut yhtä hyvä, liha sen sijaan oli mitä mainiointa.

Schweinshaxe, eli sianpotkaa

Sunnuntai 26.1.

Lauantaina keli oli todella upea, mutta ennusteiden mukaan se ei näyttäisi kestävän. Jo keskellä yötä näin, että ennusteet olivat oikeassa, kun ikkunasta näkyi sakea lumipyry.

Aamuun mennessä lunta oli kertynyt kyläänkin jo toistakymmentä senttiä, joten vuorella sitä olisi varmasti vieläkin enemmän. Turha mainitakaan, että myös näkyvyys oli olematon.

Oppaan kanssa oli ollut määrä laskea Idalpissa ja käydä lounaalla Sveitsin puolella Alp Tridassa, mutta arvatenkin säästä johtuen oli suuri osa rinteistä ja hisseistä "turvallisuustöiden vuoksi" poissa käytöstä. Osaan rinteistä ymmärränkin turvallisuussyyt sankalla lumisateella. Esim. rinne 7, joka viime vuonna oli poissa pelistä melkein koko ajan, ja on lumivyöryille varsin altis.

Laskeminen oli siis valittava sen mukaan, missä voisi nähdä eteensä. Opas ehdotti laskua kylään ja kabiineilla takaisin ylös, mikä olikin ainakin aluksi hyvä ajatus, kun rinteet olivat vielä melkein koskemattomia. Irtolunta oli paljon, mutta se ei haitannut edes minua, kun sitä oli tasaisena mattona eikä kumpareiksi kasautuneena.

Kyläänlaskun tahkoaminen ei ollut minulle kaikkein mieluisin ajatus, ja sen sijaan laskinkin mm. sinistä rinnettä no 2, joka myöskin kulkee puiden seassa ja näkyvyys on ok.

Puolenpäivän jälkeen alkoi näyttää, että lumisade olisi loppumassa ja pilvetkin olisivat jotain muuta kuin aivan tasaisen harmaata. Jonkin ajan kuluttua taivaalle tuli jopa sinistä näkyviin ja aurinkokin näyttäytyi. Suunnilleen samaan aikaan myös hissejä avattiin lisää siten, että rinteiden 11-13 yläasemillekin pääsisi, ja sitä myötä myös Sveitsin puolelle. Lopulta taivas selkeni aivan kokonaan, ja noin klo 14:stä eteenpäin saatiin laskea oikein kauniissa säässä. Itse tulin pistäytyneeksi yhden laskun verran Sveitsissä, sinistä 62 pitkin. Harmi, etten mennyt aiemmin, sillä se rinne oli oikein hyvä, ja matkan varrelta löytyi koskematonta lunta jopa rinteistäkin. Jos näkyvyys on kunnossa ja vuorelle pääsee, niin sinne on mentävä piakkoin uudestaan.

Vaikka keli ei kaikkein paras ollutkaan, kertyi Sports trackeriin matkaa yhteensä 97,7 km, mihin sisältyvät myös hissinousut (19 kpl).

Huomiselle bergfex odottelee jälleen lumisadetta, tosin vähemmän kuin tänään. Ischglin ennuste puolestaan näyttäisi hyvää, sateetonta keliä huomiselle. Tämän päivän kohdalla Ischglin ennuste veti pidemmän korren, sillä bergfex ei osannut povata aurinkoa lainkaan.

Maanantai 27.1.

Olin vienyt sukset sunnuntaina huoltoon, ja ne saisi aamulla vasta klo 8.30, eli samaan aikaan kuin hissitkin aukeaisivat. Sen vuoksi en pitänyt aamulla erityistä kiirettä, kuten en senkään, että sää näytti kehnonlaiselta. Olisi viisaampaa säästää jalkoja paremmalle kelille, jota sitäkin oli luvassa. Suksihuollon mies ryhtyi myymään minulle myös monoja. Lupaili, että ottaisin vaikka päiväksi kokeeksi. Kieltämättä tuon mallisia ei enää näe kenelläkään, eli selvästikin monisolkinen malli on voittanut. Pelottaa vain, että jos kokeilen monoja täällä, niin minulle myydään jokin 500 euroa maksava jalan mukaan muotoiltu malli. Ei kai sellainen pahalta kuulostaisi, mutta odotettavissa oleva hinta kylläkin.

Hissille mennessä jännitti ensiksi se, olisivatko ne miten auki, pääsisikö vuorelle ja Sveitsin puolelle lainkaan. En kylläkään tiennyt miksi sinne edes haluaisin, kun näkyvyys kerran oli niin huono. Päästyäni ylös vuorelle näin ainoastaan rinteiden 20-22 ynnä nelikymppisten olevan kiinni, mikä tarkoitti tosiaan sitä, että seiskakin oli auki. En miettinyt kahta kertaa minne suuntaisin, ja hississä alkoi jo hymyilyttää, kun näin harmaan pilvipeitteenkin rakoilevan.

Seiska oli todella hienossa kunnossa eikä sitä ollut laskenut kuin pari ihmistä. Kun näkyvyyskin oli ok, oli kyseessä mitä nautittavin lasku. Alhaalla oli edessä valinta: jatkaako 7a:ta aina kylään saakka vai noustako hissillä ylös ja jotain nelosta pitkin kabiinien väliasemalle. Muutenhan päätös olisi ollut ilmiselvä, ellei 7a olisi ollut melko paksun lumen vallassa, ei ollut nähnyt konetta edellisenkään päivän sateiden jälkeen. Päättelin lumen olevan niin pehmeää, että siinä varmaankin pystyisi laskemaan ja siten näkisin 7a:nkin ekaa kertaa. Valinta ei ollut oikea, sillä se lumi oli minulle liian syvää. Jossain kohtaa kone sitten olikin käynyt sunnuntain jälkeen, eikä rinteessä ollut kuin yhden päivän lumet. Se oli oikein sopiva määrä, ja lasku jälleen nautittavaa.

Toista kertaa en seiskalle mennyt, vaan päätin jostain syystä mennä vilkaisemaan Sveitsiin, kokeilemaan eilistä 62:ta sillä toiveella, että näkyvyys olisi jotenkin kunnossa. Eipä oikein ollut. Aina välillä aurinko yritti, mutta ei päässyt auttamaan edes yhden kokonaisen laskun ajaksi, vaan korkeintaan puolikkaan. Sen johdosta nautin Alp Tridassa niin herkullisen röstin, että se on kummitellut koko päivän mielessä. Sveitsin puolella ei sää odotuksista huolimatta parantunut, vaikka laskin siellä vielä kaakaotaukoon asti. Sen jälkeen annoin periksi ja päätin hakea näkyvyyttä kakkosesta ja Höllbodenin pohjalta.

Rösti

Lopulta en laskenut kakkosta kuin yhden ainoan laskun, koska halusin kokeilla, mitä 23:ssa ja 24:ssä mahtaisi näkyä. Sää alkoi taas pikkuisen kirkastua, ja myös 22 oli auki. Kävin kokeilemassa sitäkin, enkä ihan turhaan. Näkyvyys oli vaihtelevaa, kirjastuen loppua kohti, mutta siellä laskinkin lopun päivää. Kierros C4 + D1 + 22 + 23 = 7km ja pikkuisen vajaa puoli tuntia.

Vuorelta tulinkin alas kabiinilla puoliväliin asti, ja siitä laskien alas. Valinta oli ihan hyvä, joskin voisi yhtä hyvin harkita kabiinia alas asti. Sukset olisin jättänyt ylös vuorelle, jos suinkin säilytystelineitä olisi ollut vapaana.

Päivälliseksi sipulikeitto, joka ei aiva vastannut odotuksia sekä käsespätzle, joka puolestaan makunsa puolesta oli pitkälti päällä olevan uppopaistetun sipulin varassa.

Zwiebelsuppe ja käsespätzle, jälkimmäinen löytyi ihan jokaisen ravintolan listalta

Matkaa kertyi yhteensä "vain" 89,5km, nousuja ainoastaan 12.

Tiistai-Perjantai

Tiistai ja keskiviikko oli sääennusteissa merkattu parhaiksi päiviksi, joten laskeminen oli pääosassa, ja viimein olosuhteetkin olivat sellaisia, että oli mielekästä ottaa kuviakin. Matkaa kertyi 110 km, nousuja 24. Matkaan mahtuu mm. maisemiensa puolesta hieno reitti Samnaun kylään, laskulle kertyi pituutta yhteensä 8 km. Valitettavasti osaa siitä ei oikein voi kutsua laskuksi, mutta aivan pakollista luistelua tai lykkimistä ei hyvin luistavilla suksilla ollut kuin pikkuisen aivan lopussa.

Rinteestä 80, Palinkopfilta Samnaun kylään

Sään ollessa suotuisa keskityin lähinnä laskemiseen ja jätin muistiinpanojen tekemisen vähemmälle. Kuvia sen sijaan maltoin aina välillä ottaa, joten ehkä tässä raportissakin keskitytään fiilistelyyn :) Seuraavat kuvat ovat epämääräisessä järjestyksessä.

Siirtymä 15. Suoraan edessä Palinkopf, laakson pohjalta lähtevät hissit D1 ja D2.

Kyläänlasku iltapäivällä

Kuva on otettu hissistä. Tässä vaiheessa päivää jalat olivat aina jo melkoisen väsyneet, eikä tuntunut järkevältä väsyttää itseään lisää loppuunkalutussa ruuhkaisessa rinteessä.

Pieni lumivyöry

Kuvassa näkyy pieni lumivyöry, joka on peittänyt alleen parin lautailijan jäljet. Tuskin tuohon mitään vaaraa on liittynyt, mutta eipä sieltä kukaan vyöryn jälkeen enää onneaan kokeillut.

Pardatschgratilta Idalpin suuntaan

Rinne 20 ja hissit D1 & D2

Rinne 65 Alp Trida Sattelin suuntaan

Sää Itävallassa vuoren toisella puolella näyttää paljon pilvisemmältä kuin kuvauspaikalla, ja niin se muistaakseni olikin.

Mutkalle vääntynyttä muinaista merenpohjaa

Tämä on maisemallisesti suosikkikohtiani. Kuva täytyy klikata suuremmaksi, jolloin näkee, miten molemmat "kumpareet" ovat tosiaan vanhaa merenpohjaa, joka on taipunut vahvasti poimuille. Kertonee samalla siitä, miten Alpit yleensäkin ovat muodostuneet.

Hissi N1 kulkisi aivan kuvan vasemmassa reunassa, näkymä yläasemalta

Yhteensä matkaa tuli taitettua sukset jalassa 625 km, hissinousut siis laskettuna mukaan. Jaksamisen suhteen on dramaattinen ero siinä, jos hissit ovat pelkästään tuolihissejä, sillä niissä lepää, halusi tai ei. Nopeiden tuolihissien merkitystä kokonaismukavuudelle ei muutenkaan sovi aliarvioida. Parhammillaan hississä joutui nytkin istumaan varttitunnin; en halua edes ajatella millaista jurnuttamista vastaava nousu olisi tavallisella ankkurilla...

Edellisellä reissulla tutkin innokkaasti Sports Trackerin tallentamia huippunopeuksia. Tällä kertaa en kiinnittänyt niihin juurikaan huomiota, mutta väliajat sen sijaan olivat kiinnostavia. Oli hauskaa huomata, miten puolen kilometrin ja kilometrin matkoille jaetut keskinopeudet kasvoivat tuntuvasti sen jälkeen, kun keskiviikkona sain muisteltua laskutekniikkani paremmalle tolalle. Parhaimmillaan 0,5 km taittui 24 sekunnissa, mikä tarkoittaa yli 70km/h, eikä siitä ole laskettu muna-asennossa metriäkään, vaan vauhdikasta laajaa käännöstä koko ajan tehden. Näiden väliaikanopeusten mittaus taitaa muutenkin olla luotettavampaa kuin huippunopeuksien, sillä koko viikon maksimilukema oli pitkälle yli 200km/h, ja paikaksi paljastui hissinousu :)