Pariisi 2010

Sinne saavuttiin ajallaan. Pois oli määrä lähteä su 18.4. klo 16 tai jotain. Ja kuinkas sitten kävikään?

15.4.2010 Torstai

Ensimmäisen Pariisinillan päätteeksi emme lähteneet kauas illastamaan, koska iltojahan olisi vielä edessä, ja jaloissa painoi kapuaminen ylös Eiffel-torniin. Aivan huipulle asti ei olisi portaita pitkin saanut kiivetä, mutta jää lukijan päätettäväksi estikö se sisukasta matkailijaa vai ei.

Valitsin ruoakseni sushi-sashimi-yhdistelmän, jonka kanssa tarjottiin myös neljän pienen alkupalan kokoelma, ja vielä niidenkin lisäksi pieni kulhollinen maukasta lientä. Pienet ruoat olivat kuivan kypsäksi paistettua lihaa, eläinlajista ei ole tietoa, mutta arvelen sillä olleen syntyessään neljä jalkaa. Toisessa kulhossa oli lohta, ei liian kypsäksi paisteltua, mutta selkeästi kypsää. Oikein hyvää. Chilillä maustettuja marinoituja kurkkuviipaleita ja vielä raastetta japanilaistyylisen kastikkeen kera. Sashimi oli tonnikalaa ja lohta, eikä niitä kykene edes ranskalaistunut sushikokki pilaamaan. Kuuden nigirin satsiin kuului pakollista lohta, tonnikalaa sekä jotain kolmatta kalaa, jota en ulkonäön perusteella tunnistanut, mutta ajatus oli ankerias. Eli sitä se ei ainakaan ollut. Nerokas oivallus oli kokin toimesta sivaltaa kaikki nigirit puoliksi jo veitsellä, jolloin suupalojen koko oli huomattavasti miellyttävämpi. Ai niin, olihan siinä vielä avokaado-crabstick-californiamakeja, mutta ne olivat mitäänsanomattomia. Raijan lohimakitkin olivat parempia, selvästikin asiaa auttoi lohen suhteellisen osuuden runsaus.Masu täynnä raahauduimme koko 35 metrin matkan takaisin hotelliin, ja huoneessa perustoimenpide, eli netti auki. Nopeasti selvisi syy sille, miksi Rovaniemen kenttä oli jo aamusella ollut suljettu. Ilta oli jo kovin myöhäinen, emmekä ryhtyneet hötkyilemään asioiden suhteen. Tilanne kuitenkin näytti aika huonolta, sillä vaikka Helsingin kenttä olisikin suljettu vain perjantai-iltapäivään saakka, oli hyvä arvaus, että se tulisi kyllä jatkumaan.

16.4.2010 Perjantai

Perjantaiaamuna pitikin jo ryhtyä pohtimaan, mitä tehdä. Yhtään selvää hyvää vaihtoehtoa ei tullut mieleen, joten päätimme katsoa hieman tilanteen kehittymistä, jos vaikka tulisi mahdollisuus päästä lentäen edes jonnekin lähiseudulle. Baltian lentokentät eivät kuulostaneet yhtä tiukilta kuin suomalaiset, joten vaikka Riikaan tai Tallinnaan pääsy olisi ollut jo paljon parempi vaihtoehto kuin ryhtyä etsimään maaliikennereittiä Pariisista Suomeen. Sitä paitsi, meillä oli vielä suorittamatta tärkeä, etten sanoisi suorastaan oleellinen osuus Pariisin visiitistä. Jos menee turistina paikkaan, jossa ei ole ennen ollut, muistetaan heti tervetulotoivotuksen jälkeen mainita paikassa olevista kirkoista ja museoista. Museot ymmärrän sikäli, että niissä on jotain sen paikan historiaan liittyvää. Mutta kirkot? Kiinnostavatko ne ihmisiä todella niin paljon, vai ovatko ne vain rakennnuksia, jotka erottuvat hyvin ympäristöstä, ja joiden pällistely turistien toimesta ei toisaalta sotke yleistä arjen kulkua mitenkään. Eli pysykää poissa tieltä, menkää vaikka kirkkoon. Minusta on nimittäin vahvasti ylimitoitettua olettaa valtaosan ihmisistä olevan kirkkoihmisiä, joita kiinnostavat kirkot itseisarvoisesti. Sellaisen asennoitumisen voivat kokea syrjiväksi esimerkiksi kirjastoihmiset, joiden mielestä kirjastoihin tutustumisessa on jotain kiinnostavaa. Kun minä saavun uuteen paikkaan, haluaisin kuulla tervetulon jälkeen paikallisesta kirjastosta, enkä kirkosta. Se oleellinen osuus oli siis Ranskan kansalliskirjasto, ja nyt minulla on sinnekin kortti, ettäs tiedätte. 30 miljoonaa teosta, joista en ymmärrä edes nimeä. Lainaan niitä ei sentään saa, mutta lukemaan minulla on ollut pääsy. En käyttänyt sitä hyväkseni.

Iltapäivään mennessä olikin sitten jo selvää, ettei lentäminen olisi vaihtoehto, ennen kuin jossain epämääräisessä tulevaisuudessa. Pahintahan on tunnetusti epätietoisuus (vaikka tieto toisaalta lisääkin tuskaa), joten sekään ei kuulostanut hyvältä. Koska jotain oli keksittävä, etsimme mahdollisuutta vuokrata autoa, jonka voisi ajella johonkin paikkaan, mistä pääsisi laivan kyydissä kotosuomeen.

Laivoista paras vaihtoehto oli Tallinna, josta pääsee sekä nopeasti suoraan kotiin, että laivoja kulkee niin tiuhaan, ettei paikkojen suhteen pitäisi olla ongelmaa. Siispä etsimään autovuokraamoa, joka tarjoaisi mahdollisuutta palauttaa auto eri maahan kuin mistä se on vuokrattu. Europcar ainakin tarjoaisi tällaista palvelua, mutta lauantaille ei tuntunut autoa löytyvän. Palautus Viroon ei ollut mahdollinen lainkaan, eikä Suomeenkaan. Hampuriin olisi saanut palautettua noin 350 eurolla, ja Kööpenhaminaan vähän reilu tupla. Saksa olisi siis hyvä vaihtoehto, jos sieltä pääsisi laivan kyytiin. Ei pääse, mikä ei kylläkään ollut yllätys, sillä matkustajapaikkoja ei niillä laivoilla ole kauhean paljon, toisin kuin kulkijoita. Vielä kun toisen yhtiön laiva ei ole liikenteessä lainkaan, niin ei ollut ihme että kaikki oli loppuunmyytyä. Auton voisi palauttaa Tukholmaankin, mutta jos rajan ylitys Saksasta Tanskaan kustansi 400e, niin oheinen kuva kertoo vertailutietoja Tanskan ja Ruotsin välillä. Ruotsissa saisi kyllä palauttaa Tukholmaankin samalla hinnalla. Arvatkaa itse, kummanko valitsimme.Marssimme puolen kilometrin matkan Gare du Montparnassen asemalle Pasteur halliin, missä oli Europcarin lähin toimipiste. Kun sanoimme, että haluaisimme palauttaa auton Tanskaan, hypähti virkailijanainen suorastaan ilmaan ja soitti kovaa vauhtia Versaillesiin, missä jostain syystä tiesi olevan auton, joka oli tuotu sinne Tanskasta, ja firmalle tietenkin sopisi oikein hyvin saada se palautettua luonnollisesti. Tällä kohtaa oli kello 17, ja Versaillesin konttori sulkeutuisi klo 19. Raija oli sitä mieltä, että kävisimme hotellissa hakemassa tavarat, kirjautumassa ulos ja saman tien matkaan. Jälkeen päin käy ilmi, että meillä oli huomattavasti tuuria, kun saimmekin saman auton varatuksi itsellemme vielä lauantaina klo 13 saakka. Perjantai-illan ehtisi vielä pähkäillä jatkoyhteyksiä ja järjestellä kaikkea mitä nyt voisikaan vielä järjestää. Puhumattakaan siitä, että sen autonkin saisi ajoissa.

Ensimmäinen hankittava asia oli navigaattori. Vuokraamo toki tarjoaa niitä lainaan reilulla kymmenellä eurolla per vuorokausi, mutta koska auto palautetaan eri maahan kuin se on vuokrattu, ei tämä palvelu ollut käytössä. Edessä olisi suhteellisen tiukka ajorupeama, eikä tullut mieleenkään ryhtyä siihen ilman navigaattoria. Jos pitäisi listata elämäni parhaita hankintoja, niin tämä navigaattori olisi yksi niistä. Perjantain illallinen ei ollut aivan samaa luokkaa torstain kanssa, sillä se oli "vain" kebabbia Rue st. Denis-kadulla, heti pornokauppaa vastapäätä, ja viereisessä pöydässäkin istui ts-henkilö. Taidokas, mutta fysiikalleen ei oikein voi mitään.

Illalla ostimme laivaliput Tukholmasta Turkuun ihan tuuriin vedoten ja riskillä, sillä ajatuksella ettei olisi kivaa selvitä ajoissa Tukholmaan vain havaitakseen, ettei mahdukaan enää laivaan. Viking Linen 20.10 lähtevä laiva kun oli jo loppuunmyyty, Tallinkin 19.30 mahtui. Helsinkiin meneviä emme edes katsoneet, koska kaikki mahdollinen vaihtoon käytettävissä oleva aika haluttiin ottaa, ja Turkuun seilaavat lähtevät myöhemmin. Seuraavaksi selvitettiin, että Saksasta pääsisi Tanskaan helpoiten lautalla, millä tavalla säästäisi sekä aikaa että matkaa, ja kuskikin saisi lepotauon. Viimeinen lautta lähtisi klo 23.20, check in olisi viimeistään varttitunti ennen lähtöä, joten päättelimme että meidän on oltava Hampurissa yhdeksältä ehtiäksemme tuohon. Muussa tapauksessa pitäisi lähteä suosiolla köröttelemään toista kautta siltaa pitkin yötä myöten.

Kööpenhaminasta pääsisi Malmöön helposti, junalla joka kulkisi 20 minuutin välein, joten se ei voisi olla ongelma. Sitten pitäisi keksiä, miten Malmöstä pääsee Tukholmaan. Joku toinenkin on varmasti matkalla, joten junissa ei välttämättä olisi tilaa. Jälkeenpäin voi todeta, että ilmeisesti meillä oli tuuria ja saimme varattua matkan sellaiseen aikaan, jolloin 11.14-lähtevään junaan oli järjestetty lisävaunuja. Hintaa oli yli 1000 kruunua per nenä, ja 400 kr maksaisi peruutusmahdollisuus. Koska ehtiminen ei tuntunut riittävän varmalta, otimme senkin mukaan. Lipun ostajia oli liikkeellä sankoin joukoin, sillä vielä lauantaiaamuun mennessäkään ei lippujen tulostaminen onnistunut, koska sj:n (Ruotsin vr) serverit olivat ylikuormittuneita (tahi ne oli ylikuormitettu epäkuntoon asti).

Jonottaessani klo 23 hotellin tietokoneelle en ollut haltioissani ruotsalaisesta tietoteknisestä osaamisesta sen enempää kuin koneen vallanneen urpon toiminnasta. Mies lunttasi iPhonestaan miten hänen oma nimensä ja sähköpostiosoitteensa tavataan samalla kun ihmetteli miten ne naputellaan AZURTY-näppiksellä. Yhteensä 20 minuutin aikana tämä sankari ehti kirjoittaa sanan viiteen kenttään, eikä silti saanut asiaansa toimitettua. Vuoron saatuanikaan ei koneesta ollut iloa, sillä se oli pahiten alimitoitettu tietokone, jonka olen kuunaan tavannut. Yksittäisen yksinkertaisen PDF:n avaaminen oli sille jo mittava prosessi. Tarvitseeko mainitakaan, onnistuiko tulostaminen sillä? Respan kone oli paremmin ajan tasalla, ja sillä asia onnistuikin.

17.4.2010 Lauantai

Koitti lauantaiaamu, kirjauduimme ulos hotellista ja lähdimme suunnistamaan kohti Versaillesia. Illalla oli otettu selvää, että Europcarin toimisto olisi mukavan lähellä juna-asemaa, ja niin toisen vuokraamon tytärkin kertoi; voisimme kysyä neuvoa asemalle saavuttuamme. RER-junan Eiffel-tornin viereisellä asemalla paljastuikin karu totuus: Versailleseja oli kaksi. Toinen on se linna, ja se sijaitsisi Pariisista lounaaseen, samoin kuin vuokraamokin. Toinen taas oli nimeltään Versailles Chantiers, ja sinne veisi juna, joka poistuu Pariisin kartalta kaakosta. Helppoa, mennään sillä lounaaseen vievällä junalla? Mutta kun vuokraamo onkin kadulla nimeltä Rue des Chantiers, minkä loppuosa kuulostaa inhottavan tarkasti samalta kuin "väärän" Versailles Chantiersin loppuosa. Aseman kaavioita tutkien kävi ilmi, että ne ovat kuin ovatkin lähellä toisiaan, eli vaikka kartalta radan päät poistuvatkin aivan eri puolilta, ne muodostavat silti renkaan, mutta vain melkein. Kilometri puuttuisi tai jotain. Neuvoa kysyttiin, ja vaaleatukkainen ranskatar löysi meille iPhonestaan kadehdittavan nopeasti google mapsin perusteella tiedon, että oikea Versailles oli kuin olikin se Chantiers-loppuinen. Sitten aikatauluun. Lounaaseen vievä linja olisi perillä 20 minuutissa, mutta menisi väärään paikkaan, ilmeisesti kuitenkin hyvin lähelle, mutta mikä on se "hyvin"? Kaakon linja veisi oikeaan paikkaan, mutta köröttelisikin yli puolitoista tuntia! Päätimme ajan olevan rahaa kalliimpaa ja mennä nopeasti väärään paikkaan, mistä voisi hypätä taksiin. Hyvin suunniteltu!Hyvin suunniteltu oli tällä kertaa vain puoliksi tehty, sillä Viroflay asemalla poisjäätyämme huomasimme karun totuuden: sieltä ei saisi taksia itkemälläkään, koska niitä ei yksinkertaisesti ollut. Onneksi navigaattori oli taskussa, ja kertoi että matkaa olisi kolmisen kilometriä. Jori käytti pettämätöntä vaistoaan, ja hyvin rajoittuneen paikallisen kartan perusteella osasi valita tien, joka vei hyvin suoraviivaisesti perille. Suoraan, päässä oikealle ja parin sadan metrin päästä perillä. Ihan tosi!Vuokraamon oven avattuamme oli ensimmäisen helpotuksen vuoro: tiskin takana hyllyssä näkyi tuttu nimi yhdessä varattujen autojen lapussa. Olen nähnyt saman mm. Ainon passissa ja Antin kelakortissa. Auto vuokrattiin, ja avaimet karvaisessa kourassa raahaamaan kapsäkkiä parkkipaikalle. Mutta kun siellä ei ollut yhtään hopean väristä farmari-meganea. Ylipäätään renaultteja oli vain yksi kangoo, eikä se tosiaankaan ollut tanskalainen. Ajattelimme, että ehkä auto onkin kadun varressa. Avulias paikallinen täti neuvoi meidät takaisn sille samalle parkkipaikalle, jossa auto ei edelleenkän (yllätys!) ollut. Mutta paikalle tulikin mies, joka osasi kertoa sen olevan läheisen huoltoaseman pihalla pesusta tulleena. Ilmeisesti oli itse se heppu, joka niitä pesettelee. Tuli seuraava helpotus.

Lähdimme ajamaan klo 10.20. Navigaattori ennusti Kööpenhaminaan saavuttavan pikkuisen yli kahdentoista tunnin ja 1235 kilometrin kuluttua. Siihenhän ei tunnetusti sisälly minkäänlaisia pysähdyksiä, joten puolen yön yli menisi mitä todennäköisimmin. Pariisissa ei ollut ruuhkaa, vaan ajelimme joutuisasti A1-tielle kohti Lilleä. Sillä matkalla ei tapahtunut muuta kuin tietulli, jota ei kuitenkaan päässyt maksamaan, vaan laitteesta sai vain kupongin. A2-tiellä Liegeen oli toinen pysäytys, josta ei saanut lappua, vaan se edellinen piti maksaa. Tuntui erikoiselta, mutta kai sen on joku ehtinyt miettiä ajan kanssa toimivaksi systeemiksi, me emme asialle uhranneet ajatuksia sen enempää.

Jori on eksynyt Ranskassa. Määrä oli ajaa pissapysähdykselle, mutta kun ei osaa seurata bensamittarin kuvalla merkittyä tietä, niin olkoon sitten. Emme pysähtyneet koko maassa enää, vaan vasta 60 metriä Belgian puolella. Siellä taas havaitsimme, ettei bisnes ollut kukoistanut, joten vielä kerran täytyi yrittää, ennen kuin rakon tyhjentymisestä johtuva helpotuksen tunne pääsi valtaamaan päällimmäisen tunnetilan paikan.

12.55 jatkettiin matkaa Raijan siirtyessä kuljettajan paikalle. Matkaa jäljellä 1003. 13.13, ulkona 13 astetta, A15 Liegeen. 14.08 E40 Aacheniin. Belgian tieverkko selvästi rapistuneemmassa kunnossa kuin Ranskan. Seuraava stoppi 200 metriä Belgian puolella ennen Saksaa. Lounaaksi Jorille salaattia, joka oli selvästikin laadittu näköhermoja ajatellen eikä maku-. 14.55 matka jatkui, TomTomin ennuste 23.09, matkaa 820.

15.05 köröteltiin autobahnilla kohti Kölniä. Kestäisi vielä hyvän aikaa, ennen kuin kuljettaja tajuaisi, että se 130 olikin vain suositus, ei rajoitus. 15.25 A1 Dortmundiin. Düsseldorf on samalla suunnalla, mutta Auf Wiedersehen, Pet -fanin harmiksi sinne ei ikinä mentäisi. Lohtua kirvelevälle mielelle toi 16.45 nautittu Whopper ja Big King, autoon taas lorotettiin 37 litraa dieseliä. Saksassa arvasi jo tankatakin, kun mittareissa luki polttoaineen nimi selvästi, toisin kuin Ranskassa tai Belgiassa. Tankki tosin oli puolillaan vielä muutenkin, mutta näin rauhoitettiin matkaseurueen styyrpuuria.17.03 styyrpuuri ja paapuuri vaihtoivat paikkaa keskenään. Jäljellä 640, perillä 23.33. Stoppi 18.45-18.55, Jori rattiin, 435km, perillä 23.40. 20.30 Raija ajamaan, lautalle matkaa reilu 100 km. 263, 23.44. Klo 21.00 kuljettaja toteaa olevan hänelle liian pimeää, joten autosta pyritään löytämään ajaja, jonka hämäränäkö olisi paremmin sopeutuva Pohjois-Saksalaiseen nauttisen hämärän aikaan.

Aikataulusta oli tarkistettu, että lautta lähtisi klo 22.00, ja olimme paikalla 21.27. Varttitunti piti olla check inin ja lähdön välillä, joten aikaa oli runsaasti. Maksoimme 67e, ajoimme laivaan ja kiipesimme pari kantta ylöspäin. Viiden minuutin kuluttua katsoimme ulos ikkunasta ja totesimme olevamme jo matkalla ties kuinka pitkällä. Ilmeisesti ne aikavaatimukset eivät olekaan aivan niin tiukkoja. Perillä oltiin 22.10, jäljellää 159km pilkkopimeää Tanskanmaata, perillä 23.53. Tullitarkastuksen suoritti koiran kanssa seisova mies, joka pysäytti automme, ja avattuani ikkunan puoleen väliin saakka hän totesi tarkastuksen tehdyksi. Ei sit.

Pitkin matkaa oli ollut useita tietöitä, mutta tanskalainen oli ehdottomasti erikoisin. Moottoritie vihellettiin poikki, ja edellä ajavaa seuraten osasimme seurata kiertotietä. Matkalla oli myös sitä osoittavia merkintöjä, mutta niin hyvin ne olivat piilossa, ettei apua suunnistamisessa ollut, ne ainoastaan vahvistivat sen, että siihen saakka oli ajettu oikein. Kiertotien jälkeen ohitettiin samoja busseja uudestaan, joten sisäpiiriläiset selvästikin tiesivät paremman reitin. Meidän tiemme oli pituudeltaan viitisen kilometriä, joten kyllähän siinä ehtiikin oikaista.

Kööpenhaminassa auto piti tankata. Ei onnistunut. Yöaikaan olisi ilmeisesti pitänyt anoa lupaa käyttää pistoolia pihalla, ja koska se olisi pitänyt tehdä erikseen sen lisäksi, että olin jo tiedustellut mahdollisuutta maksaa luottokortilla, päätin että kyseessä ei ole ainoa tankkila siinä kaupungissa. Pitäkööt hollantilaiset dieselinsä!

0.09 Löysimme vuokraamon, jonka edessä oli mukavasti parkkipaikkoja, lähellä hotelli ja matkaa rautatieasemallekin olisi vain 600m. Hienoa, tankkaamaan auto oikeasti, ja sitten hotelliin. 180 euroa oli liian kova hinta kuuden tunnin majoituksesta, mutta onneksi Scandicin vastaanottovirkailija auliisti neuvoi halvemman hotellin, ja olipa vielä kysynyt siellä olevan tilaakin. CABINN-niminen hotelliketju oli paikallinen vastine Omenalle, joskin tässä oli myös vastaanotto-kahvila, ja virkailemassa nuori mies, jonka toiminnassa oli tekemisen meininki. Hintakin putosi puoleen ollen 92e kahdelta. Jos joku haluaa palkata Kööpenhaminassa ammattitaitoisen työntekijän mihin tahansa hommaan, niin voin suositella. Nimeä en tosin tiedä. Tulostaessani niitä ruotsalaisia junalippuja yhden jälkeen yöllä oli otettu hänen ripeydestään. Oma oloni tuntui kuin olisin ollut pilvessä, sillä talo tuntui huojuvan, eikä lattiakaan vaikuttanut aivan niin kiinteältä kuin voisi olettaa.

Unta ei tullut paljon, mutta se oli sitäkin makeampaa, kun vaihtoehtona oli lähinnä kääntää autossa selkänojaa taaksepäin ja yrittää saada unen päästä kiinni kylmästä ja muista häiriöistä välittämättä. Jorille olisi kylläkin ollut tarjolla myös houkutteleva paikka, joka kuvaili toimintaansa mm seuraavin sanoin "totally nude dancers". Se olisi ollut auki viiteen saakka. Siinäs näette kuinka kiltti olenkaan!

18.4.2010 Sunnuntai

Aamulla takaisin vuokraamon eteen, missä oli jo ihmisiä jonossa. He olivat vuokraamassa, minkä vuoksi tuntuikin erityisen mukavalta tietää, ettei ole samassa veneessä, vaan itsellä oli edessä lähinnä silkka muodollisuus. Vuokraamosta kipaisimme rautatieasemalle toteamaan, että lipunmyynnissä oli toivottoman pitkä jono. Aikaa ehtiä Malmöön olisi kolmisen tuntia, ja siinä jonossa kuluisi jo suurin osa, ellei kaikki. Infopisteessä meille kerrottiin, että lipun saisi automaatistakin. Ostimme, juoksimme suoraan junaan, joka lähti heti. Junassa tajusimme sitten, että kannatti juosta, sillä nyt ehtisimme odottaa Malmössä yli kaksi tuntia. Auki ei ollut mitään muuta kuin aseman lehtipisteet ja kioskit, ja kaupungissa oli kylmä. Lisäksi 50 kruunua oli liian kova hinta kapsäkin säilytyksestä. Pyydän, älkää laskeko matkan kokonaishintaa, tai ainakaan kertoko sitä minulle. Loppujen lopuksi asemalla oli hyvä odotella, sillä BK aukeaisi klo 10. Mmmmm, BK... Rajan ylityksestä on pakko mainita softankehittäjää liikuttava havainto, kuinka junan kaikki elektroniset tekstit vaihtoivat kieltä maan mukaan. Jopa sellaiset pienet joka paikan kohdalla olevat, jotka kertoivat voiko paikka olla varattu tai onko. Tuohon nähden olikin yllättävää, ettei lipunmyynti toiminut aiemmin.

Tukholman-junaan oli nousemassa joku muukin meidän lisäksemme. Laituri oli aivan pullollaan, ja koska koko asema oli rempassa, ei käytössä ollut niin pitkää laituria, että sitä olisi riittänyt junan koko pituudelle. Seurauksena nähtiin lentokoneeseen menoilmiö, eli ihmiset odottavat vuoroaan tuskastuneina hoputtaen mielessään edellään olevia, mutta kun oma vuoro tulee kohdalle, säädetään kapsäkkiä hyllylle oikein ajan kanssa ja viikataan palttoota paikalleen. Ja junan lähtö myöhästyy.

Loppuosa matkasta onkin jo kovin tavallista huttua. Tukholmassa oli monta tuntia aikaa saapua satamaan, ja hyttikin oli jo ostettu etukäteen. Turussakaan ei tarvinnut kuin kävellä junaan.

Mitäpä sitä ei harrastuksensa vuoksi tekisi, mutten silti panisi pahakseni, vaikka seuraava kirjastokortti olisikin jonkin verran tätä helpompi hankkia.